OIVA

Kannonkosken Oiva on Nuorisokeskus Piispalan ja Kannonkosken kunnan vuonna 2009 perustama sosiaalinen yritys. Yrityksen ensisijaisena tehtävänä on työllistää. Tähän haasteeseen pyrimme vastaamaan etsimällä työtä ja tekijöitä aktiivisesti. 

Rekrytointiosaamisellamme pyrimme turvamaan alueelle laadullisesti ja määrällisesti riittävän työvoiman.

ARVOT       Avoimuus, rehellisyys, vastuullisuus, työ

VISIO         Olla alan johtava toimintamallien kehittäjä ja vahvin sosiaalinen HR-toimija Keski-Suomessa vuonna 2015.

MOTTO Päätä haluta. Toimi.

  Oivan ydin on olla työn juurilla. Haluamme auttaa nuoria saamaan kosketuksen työelämään mahdollisimman varhain ja tällä tavoin kasvattaa heitä vastuuseen ja työn arvostukseen.

Työssämme olemme saaneet olla todistamassa niin työntekijöiden kuin työnantajien kasvutarinoita. Hyviä asioita tapahtuu, kun oikeat ihmiset ovat organisaatiossa oikeilla paikoilla.